Pakkaskuuran valkaisemaa metsäpolkua Ahvenlammen ja Isojärven maisemissa.
Ajankohta: 14.11.2021
Lähtöpaikka: Isojärventie, Oulainen.
Reitti: Rengasreitti, joka oli merkitty opasteviitoin sekä sinisin maalimerkein puissa. Matkan varrella oli infotauluja. Reittikartta löytyi Ahvenlampea lähinnä olevasta polkujen risteyksestä.
Matka: 4.2km
Kesto: Noin 2.5h
Ahvenlammen polulle lähtiessä ilman lämpötila oli noin -4 Celsiusastetta, tuulta ei nimeksikään ja aurinko pilkisteli pilvien lomasta. Olosuhteet olivat otolliset pienelle luontoretkelle.
Reittikartta löytyi lähimpänä Ahvenlampea sijaitsevasta polkujen risteyksestä.
Alkuun oli patikoitava hieman enemmän kuin kuvassa näkyvä pätkä metsätietä, jolta rengasreitti sitten haarautuisi. Korkeuseroja reitillä ei juurikaan ollut.
Kun metsätieltä kääntyi vasemmalle, pääsi etenemään merkittyyn kulkusuuntaan eli myötäpäivään. Siniset maalimerkit opastivat eteenpäin.
Matkan varrella oli 25 luonnosta kertovaa infotaulua.
Jättiläishaapa tervehti heti alkumetreillä.
Auringonvalo sulatteli lumia kuusesta.
Pitkospuita oli reitillä runsaasti ja jokunen luonnon muovaama maastoestekin.
Tämä linnunpönttö oli niin matalalla, että tulin kurkistaneeksi lähempää. Hmmm...
Tästä kohti olisi päässyt oikopolkua Isojärvelle.
Pienen matkan päässä kääntyi ei-oikopolku Isojärven suuntaan. Ennen sinne kääntymistä reitti teki piston suoraan eli Ahvenlammelle, minne oli opasteen mukaan 150 metriä matkaa.
Laavulla ei ollut tullessa ketään. Polttopuuta oli laavun edessä valtavat määrät, joten tuleviin kävijöihin oli mitä ilmeisimmin varauduttu.
Laavun takaa pääsi lammen rantaan kallioisen rinteen kautta. Lampi oli ohuen jään peitossa.
Laavun nuotiotulilla oli hyvä lämmittää kylmänkohmeiset eväsleivät.
Ahvenlammelta oli matkaa Isojärvelle 150m + 1,5km.
Pitkokset veivät suoalueen läpi.
Kuurankukkavana.
Marraskuinen aurinko ei noussut kovin korkealle.
Polku puikkelehti pienen matkaa kalliomaisemissa.
Matkan varrelle osui jokunen hakkuuaukea.
Isojärven rantaa.
Laavun lähettyvillä rannassa oli muutaman metrin korkuinen lintutorni.
Lintuja ei tällä kertaa ollut seutuvilla tai ainakin ne jäivät havaitsematta.
Laavun päädyssä oli puupino ja lähettyvillä rutkasti lisää polttopuuta. Nuotiotulilla vietti eväshetkeä lapsiperhe. Pieniä kulkijoita vanhempineen tuli loppumatkasta kohdalle muitakin. Isojärven laavu on helpohkosti saavutettavissa etenkin, jos lähtee kiertämään rengasreittiä vastapäivään.
Lintutornilla ja laavulla pistäytymisen jälkeen matka jatkui nuolen osoittamaan suuntaan.
Pitkokset olivat paikoin huonossa kunnossa, joten jalkoihinsa kannatti kulkiessa silmäillä.
Polku kulki pienen matkaa Isojärven rantaa pitkin. Laavu pilkotti metsässä lahden takana.
Merkityn reitin varrella oli tervahauta, joka olisi ilman infotaulua jäänyt kenties huomaamatta.
Jää ympäröi ruokoja järveltä lähtevän puron yläpuolella.
Loppumatkasta oli pienen sillan ylitys.
Talvimetsän kuvajainen.
Viimeisessä infotaulussa oli ystävällinen tervehdys ja oiva kiteytys: "Toisena päivänä, eri vuorokaudenaikana, eri vuodenaikana luonto on erilainen." Siinä on yksi hyvä syy palata aina samoille poluille.
Commenti