Leppoisa kierros metsämaisemissa Varjakansaaren naapurissa.
Ajankohta: 3.6.2022
Lähtöpaikka: Tie Akionsaareen kääntyy Varjakantien varresta Oulunsalossa Oulussa.
Reitti: Akion lintulenkki kulkee Akionsaaren pitkulaista muotoa mukaillen metsän keskellä. Polku oli välillä tasaista ja paikoin juurakkoista. Korkeuseroja ei reitillä ollut kuin lintutorniin kiivetessä.
Kesto: Noin tunti
Lähellä Varjakantien loppupäätä tulivat kohdalle Akion lintulenkin opasteet, jotka kehottivat kääntymään vasemmalle. Viimeiset sadat metrit piti ajaa aika monttuista soratietä, joten kiirettä ei passannut pitää. Tie päättyi aukiolle, jonka laidassa oli Varjakan opastaulu.
Luontopolku oli merkitty opastaulun karttaan vihreällä katkoviivalla ja maastoon valkeapäisillä tolpilla.
.
Aamuauringon säteet ja opasviitta osoittivat samalle reitille.
Pienen kävelymatkan jälkeen pistäydyin vasemmalle haarautuvalle sivupolulle, jonka päässä odotti lintutorni.
Tornin lähettyvillä oli infotauluja, joista yksi opasti punkkien tunnistamiseen.
Akionsaaren lintutorni.
Tornista avautuivat avarat näkymät suojellulle Akionlahdelle. Se on merestä lähes irtikuroutunut merenlahti, joka syntyi n. 400 vuotta sitten. Lahden suurin syvyys on nykyään n. 1,3 m. (Näin tiesi kertoa Oulun kaupungin sivusto ouka.fi.)
Palasin lintutornilta takaisin pääreitille.
Orava mennä ropisteli kuusipuun oksistossa.
Metsässä kuului muitakin elämän merkkejä suunnasta jos toisesta.
Reitti kaartui takaisin itään päin.
Tässä kohti erottui selvästi, miten kuusen juuret kulkevat maan pintaa seuraillen. Viereinen puu oli kellahtanut seuraamaan maan pintaa koko pituudeltaan.
Polku ei voisi tästä enää mukavammaksi muuttua!
Auringonvalo siivilöityi kuusenoksien lomasta.
Naavaa tai luppoa. Puhtaassa ilmassa naavat voivat kasvaa 10 tai jopa 20 senttimetrin pituisiksi, kertoo Wikipedia. Runsaasti rikkidioksidia sisältävässä ilmassa naavan kasvu tyrehtyy muutamaan millimetriin.
Akionsaaren laavu sijaitsee saaren pohjoisrannalla.
Laavulta pystyi tähyilemään Varjakansaaren suuntaan.
Akionsaaren laavupaikkaa on kehuttu - eikä suotta.
Kesäaamun tunnelmaa.
Jatkettuani matkaa laavulta saavuin risteykseen, jossa ei ollut opastolppaa kertomassa seuraavaa siirtoa. Kävelin ensin leveämpää polkua, mutta merkkejä ei näkynyt mutkan takanakaan. Kokeilin sitten kapeampaa polkua, mutta eipä näkynyt valkopäisiä tolppia sielläkään. Päätin sitten jatkaa leveämpää polkua, mikä osoittautuikin oikeaksi valinnaksi - asia varmistui valkoisen tolpan osuessa viimein kohdalle.
Osa polusta oli sammalmaton peittämää.
Mustikankukat nauttivat päivänpaisteesta.
Kosteikkopaikan vierelle oli tallautunut kiertopolku.
Hiekkatieosuuden päässä pilkotti lähtöpaikan opastaulu.
Muita kulkijoita ei tällä reissulla näköpiiriin osunut kuin orava. Lintujakaan en osunut näkemään. Kierroksen nimi ei silti suotta ole lintulenkki, sen verran kuului sirkutusta matkan varrella.
Jos aikaa olisi ollut enempi, olisi ollut mielenkiintoista jatkaa taivallusta mantereen puolelle suojellulle merimerkkimännylle ja sieltä Varjakan kartanoon. Toisella kertaa sitten!