Varkaankurun kautta Kellostapulin ympäri Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa (noin 9km)

Luontokeskus Kellokkaalta Ylläksen kupeessa pääsee monen monituiselle mielenkiintoiselle luontoreitille. Kellostapulin kiertäessään pääsee kokemaan niin rehevän Varkaankurun kuin Kellostapulin ja Keskisen laen välisen karun kivirakkataipaleen (sorastettu) sekä osan Kesänkijärven kierroksesta.

---

Ajankohta: 28.6.2026

Lähtöpaikka: Luontokeskus Kellokas, Tunturintie 54, Äkäslompolo, Kolari.

Reitti: Reitti on rengasreitti (tunnettiin aiemmin nimellä Seitakierros), jonka kiersin vastapäivään. Toisinkin päin olisi voinut kulkea. Matkalla on joka tapauksessa sekä nousuja että laskuja. Yhtäjaksoisin suht tasainen osuus oli Kesänkijärven rannassa. Lähes koko reitti oli kestävöitetty soralla. Varkaankurussa oli pitkät metallipitkokset ja portaita. Kota sekä ulkotulistelupaikka sijaitsevat Varkaankurun yläpäässä (kaakossa). Sieltä löytyvät myös käymälät. Huomioitavaa on, että Varkaankurun osuutta rengasreitistä (rajoitusvyöhyke) ei voi kulkea pyörällä. Reitin muihin osiin pääsee pyörällä useammastakin suunnasta.

Kesto: Noin kolme tuntia + tauot.

Kellostapulin kiertävällä reitillä on mittaa noin 9km (kuvassa virheelliset km-luvut).

---

Luontokeskus Kellokas on keskeinen Ylläksen luontoreittien solmukohta, minkä voi päätellä myös parkkiruutujen määrästä. Tilaa on kymmenille autoille ja lisäaluekin rakennettiin jokunen vuosi sitten.

Kellokkaasta löytyvät retkeilypalvelujen lisäksi mm. lehtilukusali ja pieni elokuvateatteri sekä pyörävuokraamo ja kalakauppa, jossa on tarjolla lounasta arkisin. Pihalla on kesäaikaan avoinna Savottamuseo. Myös tulistelupaikka löytyy pihapiiristä.

Polkupyörille oli perustettu oma pesupaikka - kätevää!

Kuten kuvasta näkyy, Kellokkaalta voi lähteä samoilemaan moneen suuntaan. Rakennuksen toisen päädyn läheltä lähti vielä lisää reittejä. Omalle rengasreitilleni ei ollut erillistä viitoitusta, joten läksin ensi alkuun seuraamaan vihreää Varkaankurun opastusta.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto alkoi Kellokkaan välittömästä läheisyydestä.

Varkaankurun reitillä ei voi pyöräillä, mistä tiedotettiin erillisellä kyltillä.

Taustalla näkyy Kellostapuli, jolla on korkeutta 503 metriä. Nyt en aikonut kivuta Kellostapulin huipulle vaan kiertää sen ympäri. Retkestä Kellostapulin huipulle voit lukea täältä.

Rajoitusvyöhykkeellä liikkuminen on sallittua 1.5.-30.11. välisenä aikana vain merkityllä reitillä. Rajoituksella suojellaan poikkeuksellisen arvokasta ja herkkää lehtometsäluontoa lajistoineen.

Varkaankurunpolun luontotaulut perehdyttivät mm. muurahaisten elämään.

Sorastettua polkua oli helppo askeltaa. Metsästä pujahti vastaan poro, joka vaihtoi joutuin suuntaa ihmisen havaittuaan.

Varkaankurun pohjalle pääsi laskeutumaan portaita pitkin.

Reitin kulkusuunta oli päätettävä viimeistään tässä, koska nyt alkoi varsinainen rengasreittiosuus. Läksin kiertämään Kellostapulia vastapäivään, joten jatkoin edelleen Varkaankurunpolulla.

Polku ylitti moneen otteeseen puron, jota pääsi siten ihastelemaan useissa kohdin. Kurussa saattaa kohdata lukuisia lintulajeja kuten sinirinnan.

Varkaankurun pitkokset uudistettiin kolmisen vuotta sitten.

Rehevässä lehtomaisemassa viihtyy mm. rentukka (Caltha palustris). Lapin ja Kainuun puroissa ja joissa kasvaa Etelä-Suomen rantarentukasta hieman poikkeava alalaji purorentukka. Se on rantarentukkaa hennompi ja hontelompi ja kukat ovat pienemmät ja kalpeamman keltaiset kuin eteläisellä alalajilla. Näin kerrottiin Luontoportin sivustolla.

Tälle penkille mahtuu ahtautumatta suurempikin retkikunta. Tässä oli oiva paikka juomatauolle.

Ja aina vain samaa puron solinaa! No, ei siihen kyllä koskaan kyllästy.

Loppunousu Varkaankurun kodalle oli sorastettua polkua.

Varkaankurun yläpäässä sijaitsevaa putousta voi ihailla näköalatasanteilta. Varkaankurun putousten sarjalla on korkeutta Suomenvesiputoukset -sivuston mukaan yhteensä 8m ja korkeimmalla portaalla 2m (kuvassa).

Jos oli Kellokkaalla monen reitin solmukohta, niin paljoa ei häviä vaihtoehdoillaan Varkaankurun kodankaan risteys. Siirryin nyt seuraamaan Keskisenlaen kierroksen opastusta. (Jutun Keskisenlaen kierroksesta voit lukea täältä.) Varkaankurun kodalle pääsee kaikista muista paitsi juuri kulkemastani suunnasta myös pyörällä.

Kota on hyvin ahkerassa käytössä - niin oli tälläkin kertaa. Viimeksi kävin kodalla joulukuussa talvipolkua pitkin, ja silloin paikalla oli parikin lumikenkäilijäryhmää. Talviretkestä Varkaankurun kodalle voit lukea täältä.

Nyt jatkoin reissuani enempiä pysähtymättä käymälärakennuksen ohi. Nousu jatkui Kellostapulin ja Keskisenlaen välitse.

Nousussa sain pienen maistiaisen kivirakasta, jota tulisi laskuosuudella riittämään ihan toisessa mittakaavassa.

Ennen laskua oli lyhyt tasanneosuus. Nousua olikin jatkunut osapuilleen kaksi kilometriä. Kellostapuli alkoi jäädä takavasemmalle.

Merkeillä varoiteltiin hiihtäjiä alamäestä ja lumivyöryistä. Kesäaikana kurussa voinee kulkea lumivyöryjen suhteen aika huolettomasti, mutta vauhtia voi joutua kesälläkin hillitsemään etenkin mikäli liikkuu pyörällä. Tällä osuudella näin sekä patikoijia että pyöräilijäitä.

Itään avautui avara näkymä, jota olisi voinut jäädä katselemaan pidemmäksi aikaa. Olin pitänyt juomatauon maisemien ihasteluineen jo hetkeä aiemmin, joten en nyt pysähtynyt kuin näppäämään kuvan.

Kurun pohjalla käännyin Äkäslompolon ja Kesängin Keitaan viittojen suuntaan eli vasemmalle.

Polku vietti loivasti alas Kesänkijärven rantaa kohti. Kehotus hidastamiseen sopisi kyllä moneen ympäristöön. Puiden takaa erottui Kesänki. Kesängin rinnettä nousevasta Pirunkurustakin näkyi jokunen pilkahdus matkan edetessä. Pirunkurun ponnistus -nimisestä kierroksesta voit lukea täältä.

Saavuin järven rantaan ja käännyin kulkemaan Kesänkijärven kierroksen osuutta (vihreä opasviitta). Jutun Kesänkijärven kierroksesta voit lukea täältä.

Tämä oli rengasreitin pisin tasamaaosuus.

Nyt oli aika kääntyä vielä kerran vasemmalle. Opasviitta kertoi luontokeskukselle olevan matkaa 2km. Se olikin sitten viimeisiä satoja metrejä lukuun ottamatta nousua. Tästä risteyksestä alkoi taas pyöräilykielto-osuus.

Polku kulki ylempänä rinteessä ja puro kurun pohjalla. Penkit oli sijoiteltu niin, että puron solinaa voisi nähdä ja kuulla.

Reitti ylitti puron kohdassa, jonka läheltä alkoi paluumatka Kellokkaalle. Kullerot kehystivät puron rantoja.

Opasviitan kohdalta oli 400 metriä luontokeskukselle.

Kierros oli nyt takana. Enpä ollut ennen huomannut Kellokkaan katolla olevia kellotaulun näköisiä valkoisia taulupohjia, joista puuttuivat vain viisarit. Vaan mikäpä olisikaan viisampaa kuin elää (ainakin välillä) luonnon rytmissä ilman eteenpäin rientäviä viisareita!