Ääretön määrä lumpeita ja laskettavissa olevia lampaita kesäisen järvi- & jokimelontaretken varrella.
Ajankohta: 22.7.2022
Lähtöpaikka: Vaattojärven uimaranta, Hannulantie 8, Vaattojärvi, Kolari
Reitti: 7.3km
Kesto: Reilu kaksi tuntia
Vaattojärven uimaranta sijaitsee Rantapaviljongin välittömässä läheisyydessä. Rantaa näytti kunnostetun aivan äskettäin, joten mikäpä oli tallustellessa mukavan pehmeällä hietikolla.
Tähtäimenäni oli etsiytyä Venejoelle, joka laskee Vaattojärven pohjoispäähän. Ylläksen kupeesta Luontokeskus Kellokkaasta olin saanut vihiä melottavista jokikohteista.
Lampaat seurailivat lähtövalmisteluitani ja matkantekoani enemmän ja vähemmän uteliaina.
Etelän suunnassa pilvitaivas näytti rakoilevan hieman.
Venejoelle oli helppo löytää järven rantaviivaa seurailemalla.
Alkumatkasta alitin Vaattojärventien. Kellokkaasta saamaani, jo käytöstä poistettuun mutta edelleen kelvokkaaseen melontakarttaan oli merkitty sillan juureen lähtöpaikka melojille. (Sen hoksasin vasta reissun jälkeen.)
Venejoki virtaili niin leppoisasti, ettei vastavirtaankaan ollut työlästä meloa. Jokiväylä oli riittävän syvä ja leveä niin, ettei pohjaa ja veteen kaatuneita puita tarvinnut ihmeemmin varoa. Matkalla tuli vastaan yksi veneilijä, mutta ketään muita ei ollutkaan sitten liikkeellä. Rauhaa riitti!
Käännyin takaisin kahden kilometrin jokimatkan jälkeen. Melottavaa olisi riittänyt vielä moneksi kilometriksi, mutta halusin piipahtaa katsomassa Vaattojoenkin. Kummankin joen rantakasvusto oli jostain syystä sävyttynyt ruskeaksi.
Lampaat hoitivat maisemaa Venejoen varressa.
Työssään ahertavat lampaat eivät piitanneet paljoakaan vesilläkulkijasta.
Venejoelta jatkoin Vaattojärven rantaa länteen päästäkseni Vaattojoelle.
Alitin taasen Vaattojärventien eli meloin maantiesillan alta. Sillan juuressa pari ihmistä kokeili kalaonneaan. Pysähdyin pian sillan jälkeen sorapenkalle evästauolle. Kalaa en ryhtynyt pyytämään, vaan tyydyin eväsleipäpalasiin.
Tauon jälkeen en jatkanutkaan enää matkaa vaan päätin suunnata takaisin Vaattojärvelle ja lähtöpaikkaan. Alitin Vaattojärventien neljännen kerran. Sillalla oli korkeutta sen verran, että ali pystyi lipumaan laudalla seisten.
Vaattojoenkin suussa oli annettu maisemanhoito lampaiden tehtäväksi. Hienosti hoitivat hommaansa nekin.
En ollut varmaan koko elinikänäni yhteensä nähnyt niin monta lumpeenkukkaa kuin nyt yhdellä kertaa!
Valkokeltaisia ruusukkeita riitti silmänkantamattomiin.
Reissun lopuksi oli mukava pulahtaa uimaan. Eipä olisi voinut kesäretkeltä enää enempää toivoa! Tällä kertaa en edes tippunut laudalta vaan hankkiuduin pulikoimaan ihan tahdonalaisesti!
