Joenkielisen kesäretkeilyreitti Lemmenjoen kansallispuistossa (noin 16km)

Huippunäkymiä Joenkieliseltä Suomen suurimmassa kansallispuistossa.

---

Ajankohta: 5.7.2026

Lähtöpaikka: Metsähallituksen P-alue, Lemmenjoen kylätie 107, Inari.

Reitti: Joenkielisen kierros on rengasreitti. Se suositellaan kiertämään myötäpäivään, jolloin Lemmenjokilaakson ja kansallispuiston näkymät avautuvat kulkijalle parhaiten. Kiersipä rengasreitin kummin päin vain, on odotettavissa sekä kipuamista että laskeutumista. Nousumetrejä kertyi oman matkamittarini mukaan 455 ja laskumetrejä 425. Viimeiset kilometrit Sotkajärveltä lähtöpaikalle oli reissun tasaisin osuus. Polku oli välillä juurakkoista ja välillä kivikkoista, mutta olipa tasaistakin välillä. Lyhyitä kosteikkopaikkoja oli alkumatkasta monia, osa niistä pitkostettuja. Reitti oli hyvin merkitty viitoituksin ja oranssein maalimerkein. Lähtöpaikalla oli kuivakäymälä samoin Muurahaislammella, missä oli myös tulistelupaikka. Juurakko-ojalla oli kota ja Sotkajörvellä laavu.

Kesto: Reilu 6,5h + tauot.

Osasuurennos lähtöpaikan opastaulun kartasta.

---

Liikkeelle lähtiessäni Metsähallituksen P-alueella Njurkulahdessa oli runsaasti vapaata tilaa, vaikka autoja olikin paikalla ehkä kymmenkunta. Opastaulusta löytyi kaikki keskeinen tieto mukaan lukien reittikartat.

Kuivakäymälä oli maastoutettu P-alueen laidalle.

Joenkielisen viitta osoitti vasemmalle, joten sinne läksin tarpomaan.

Rautapitkokset.

Polku oli monin paikoin kivikkoista.

Sateita oli ollut aika runsaasti, joten maasto oli paikoin sangen märkää. Ilman kumppareita oli silti mahdollista selvitä.

Tässä kohti oli kaksi hyvin kuljetun näköistä polkuvaihtoehtoa. Oranssit maalimerkit opastivat kääntymään oikealle.

Reilun kahden kilometrin patikoinnin jälkeen haarautuivat erilleen Joenkielisen ja Stuorravárrin polut. Kartalta pystyi tarkistamaan, missä on.

Pidin ensimmäisen juomatauon istahtaen maassa pötköttävän puun rungolle ja jatkoin sitten matkaa. Pian tuli kohdalle tämä ruokailuryhmä, joka myös olisi sopinut hyvin taukoiluun.

Puuasetelma oli ehkä entinen silta. Kyllä siitä vieläkin oli apua puron ylityksessä, mutta jokainen askel piti suunnitella tarkkaan.

Tässä purossa virtasi sateiden jäljiltä vauhdilla vettä.

Saavuin Juurakko-ojan kodalle. Pistäydyin ensimmäiseksi katsomaan puron, joka löytyi alempaa rinteestä.

Kodan tulisijassa loimotti kunnon tuli. Aiemmin sateessa kastuneet retkeilijät kuivattelivat sen hehkussa varusteitaan.

Ruokailuryhmä oli nähnyt jo parhaat päivänsä, mutta sen ääressä kelpasi silti pitää evästaukoa. Juurakko-ojalle saakka nousu oli ollut loivaa, mutta edessä olivat eniten energiaa vaativat nousukilometrit. Joenkielisen huipulle oli matkaa 2,6km.

Puiden takaa alkoi pilkottaa tunturirinne, jonka luulin olevan Joenkielinen. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli vasta Pieni Joenkielinen.

Nyt olin jo avotunturissa. Tässä kohtaa pystyi juuri ja juuri erottamaan Kaapin Jounin kentän Sotkajärven pohjoisrannalla. Jutun SUP-retkestäni ja käynnistäni Kaapin Jounin kentällä voit lukea täältä.

Huippu ei ollut enää kovin kaukana, sillä maisemaan ilmaantui opasviitan silhuetti. Tuuli tuntui mukavan vilvoittavalta.

Huipulla! Joenkielisellä on korkeutta 534 metriä. Sää suosi, ei ollut turhan tuulistakaan.

Lemmenjoen kansallispuiston on 2858km² pinta-alallaan Suomen suurin kansallispuisto. Se on perustettu vuonna 1956. Toiseksi suurin on Urho Kekkosen kansallispuisto (2549km²) ja kolmanneksi suurin Pallas-Yllästunturin kansallispuisto (1056km²). Jos aiheeseen haluaa perehtyä lisää, niin Metsähallituksen kansallispuistotaulukko löytyy täältä.

Joenkielisen vastakkaiselta puolelta avautuivat näkymät mm. Hammastunturin erämaan suuntaan. Huipun kivikasan juurella hörpin juotavaa ja vaihdoin ajatuksia Sotkajärveltä kivunneen pariskunnan kanssa. He tulivat useamman päivän reissulta ja jatkoivat kohti Njurkulahtea.

Pötköttelin pehmeässä varvikossa pitkän tovin maisemia ihmetellen ennen kuin aloitin laskeutumisen kohti Sotkajärveä. Tähän paikkaan pääsystä olin haaveillut niin pitkään, että ihan heti en raaskinut jatkaa matkaa. Kaksi yksittäistä ihmistä ehti käväistä huipulla siellä ollessani, joten mistään hirmuisesta ruuhkasta ei ollut kyse.

Oranssi maalimerkki kivessä antoi tärkeän vinkin siitä, mistä kohtaa rinnettä kannattaisi lähteä laskeutumaan alas.

Näkymää Lemmenjokilaaksoon Härkäjärven ja Ravadasjärven suuntaan.

Joenkieliseltä laskeutuva polku eteni Sotkajärven suuntaan. Maasto oli kivikkoista, joten tarkasti piti katsoa, mihin jalkansa asetteli.

Alempana rinteessä näkyi pieni lampi ja ruokailupaikka. Polku kulki loppujen lopuksi läheltä lammen rantaa sen vasemmalta puolelta.

Avotunturi vaihtui vähitellen metsämaisemaksi, missä laskeutuminen jatkui. Lopulta saavuin Sotkajärven risteykseen. Järven leiripaikalle oli matkaa 200 metriä.

Päätin sivuuttaa Sotkajärvelle poikkeamisen, joten nämä portaat jäivät kulkematta. Olin käynyt Sotkajärvellä kerran SUP-retkelläni ja kerran aiemmin soutuveneellä, joten paikka oli toisesta suunnasta tuttu. Tällä kertaa voimien säästäminen voitti uteliaisuuden.

Seuraavat kilometrit etenin kapealla harjulla. Ajoittaiset nousut ja laskut olivat maltillisia.

Männyn metsänraja Lemmenjoella on luontoon.fi-sivuston mukaan 300-400 metrin korkeudella. Harjun tasolla kasvoi siten vielä tiuhasti metsää.

Vajaa kilometri ennen Njurkulahtea saavuin Muurahaislammen risteykseen. Jatkoin matkaa poikkeamatta lammelle. Olin käynyt Muurahaislammella aiemmin kiertäessäni Lemmenjoen luontopolun. Siitä reissusta voi lukea täältä.

Putkahdin ulos kansallispuistosta. Kuva on otettu siis merkin sivuuttamisen jälkeen .

Viimeinen opaste viittoi parkkialueen suuntaan. Matkaa oli jäljellä joitakin satoja metrejä. Vesisade ehti sillä matkalla yllättää, joten repusta piti kaivaa takki päälle. Sää oli suosinut koko muun reissun ajan.

Ympyrä sulkeutui. Onneksi huomasin parkkipaikan olevan vasemmalla, joten en vahingossa lähtenyt kiertämään toista kierrosta. Joenkielisen reissu palkitsi kyllä vaivan!