Avaria talvinäkymiä Kultakerolle, Ukonhatulle ja Noitatunturille.
Ajankohta: 6.12.2023
Lähtöpaikka: Heinäkengänjälki, 98530 Kemijärvi
Reitti: Tunturiaavan talvireitti oli alku- ja loppumatkan janareittiosuutta lukuun ottamatta rengasreitti, joka kulki tasaisessa maastossa. Reitti oli merkitty sinisin muovikepein ja opasviitoin. Matkan varrella oli kaksikin laavua, Porolaavu ja Tiaislaavu. Entisen lintutornin kohdalla oli paikka revontulten ihailuun.
Kesto: Vajaa kaksi tuntia
Talvireitin lähtöpaikka löytyi Heinäkengänjäljen loppupäästä. Alueella ei ollut pysäköintipaikkaa.
Porolaavu odotti tulistelijoita.
Otos lähtöpaikan latukartasta.
Poroaitauksessa oli hiljaista.
Monitoimireitti oli kuljettavissa niin lumikengillä kuin tavallisillakin.
Opasteellakin oli lakki päässä.
Olin kaavaillut patikoivani Tiaislaavulle (oikealle). Tässä kohtaa pysähdyin ihmettelemään, mikä oli vasemmalle kääntyvä reitti. Aiemmin olin kulkenut tästä vain sulan maan aikana enkä muistanut mitään polkua rekisteröineeni. Karttapa tiesi kertoa, että suolla kulkee talvireitti.
Avarat näkymät tuntureille houkuttelivat, joten suuntasin Tunturiaavalle.
Oikealla Kultakero (500mmpy) ja vasemmalla Ukonhattu (457mmpy). Väliin jää monelle Pyhällä retkeilevälle tuttu Isokuru.
Luonnonrauha puhutteli.
Vasemmalla Noitatunturi (540mmpy). Sen kautta olen joskus ruska-aikaan kiertänyt. Hieno reitti sekin!
Viime reissulla kipusin tässä kohtaa lintutorniin. Torni oli sittemmin purettu ja tilalle perustettu paikka revontulten katseluun.
Opaste kertoi Tiaislaavulle olevan matkaa enää 600 metriä.
Ainoa muu kulkija, jonka koko reissulla näin, oli tästä kohtaa huristellut moottorikelkkailija.
Polku sukelsi talviseen metsään.
Tiaislaavulle ja Tunturiaavalle pääsee myös luontokeskus Naavalta ainakin sulan maan aikaan.
Tiaislaavukin oli tällä kertaa tyhjillään.
Nuotiotulen ääressä oli hyvä istuskella, kunnes pakkaskeli kannusti jatkamaan matkaa.
Kosteimmat paikat oli pitkostettu. Penkiltä avautui näkymä Kultakeron suuntaan.
Valitsin Porolaavun reitin.
Aurinko ehti parin tunnin reissun aikana sekä nousta että laskea.
Osa tunturipurosta jaksoi pysytellä vielä sulana.
Rengasreittiosuus sulkeutui.
Vielä yksi silmäys Tunturiaavalle.
Olipa hieno reissu! Tunturiaavalla riittää antia retkeilijöille vuoden ympäri.
Comments