Utsjoen kirkkotupayhdistyksen talkoilla tekemä polku saattelee Mantojärven upeisiin maisemiin ja paikallishistoriaan 1600-luvulta lähtien.
Ajankohta: 12.7.2022
Lähtöpaikka: Utsjoentie 567, Utsjoki.
Reitti: Ulriikan polku oli suurimmaksi osaksi luonnontilaista polkua, joka kulki kirkkotuvilta vanhalle sakastille, markkinakentälle, hautausmaalle, kirkolle ja teki sieltä vielä piston ylös rinteeseen kirkkopahdalle. Sorastettua osuutta oli hautausmaan tienoilla. Kirkolle nouseva tie oli asfalttipintaista. Reitti oli merkitty sini-puna-kelta-vihreillä tolpilla sekä Ulriikan polku -tolpilla. Opastauluissa kerrottiin kohteiden historiasta. Penkkejä oli matkan varrella useita.
Kesto: Reilu tunti
Ulriikan polku kulkee Utsjoen kirkkomaisemassa ja valtakunnallisesti merkittävässä kulttuuriympäristössä. Kirkko, pappila, sen pihapiiri, kirkkotuvat, Pyhän Ulriikan sakasti hautausmaineen ja markkinakenttä ovat Museoviraston suojelukohteita. (Ulriikan polun esite)
Utsjoen kirkkotupayhdistys on rakentanut alueelle kulttuuripolun, joka kertoo myös saamelaisesta rakennus- ja kulttuurihistoriasta. (Ulriikan polun esite)
Kesällä oikeanpuoleisessa tuvassa toimii vohvelikahvila, josta tämäkin reissu alkoi. Vastapaistettu vohveli ja kylmä juoma maistuivat pihapöydän ääressä.
Mantojärven rannassa sijainnutta vanhaa kirkkoa alettiin rakentaa v.1700. Kirkon läheisyyteen rakennettiin aikanaan myös kirkkotupia, joissa kirkolle suurina juhlapyhinä saapuneet seurakuntalaiset yöpyivät usein parikin viikkoa. Vanha kirkko purettiin sakaristoa lukuun ottamatta 1854. (Museoviraston sivusto rky.fi)
Kirkkotupien hoidosta vastaa v. 2003 perustettu Kirkkotupayhdistys, jonka jäseniä ovat tupien omistajasuvut ja -yhteisöt. (yhdistyksen facebook-sivut)
Ulriikan polku oli merkitty tolpilla, joiden päässä luki polun nimi saameksi, suomeksi ja englanniksi. Reitti alkoi kahvilatuvan nurkalta ja kulki alkuun aitaviertä pitkin.
Reitti oli merkitty myös värillisin tolpin.
Mantojärvi.
Aitovierillä kukoistivat niittykukat.
Reitti kääntyi rantaa kohti kulkien 1700-luvulla rakennetun sakastin ja sen viereisen hautausmaan ohi. Utsjoen vanha kirkko oli rakennettu sakastin lähettyville lähelle markkinapaikkaa. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1703. Se nimettiin kuningatar Ulrika Eleanoran mukaan ja sitä alettiin kutsua Pyhän Ulriikan kirkoksi. (utsjoenseurakunta.fi)
Reitti kulki sakastin ohi niityn laitamilla.
Ensimmäinen penkki oli niityn laidalla varjoisassa paikassa, missä oli hyvä syventyä pappilan lampaiden elämänmenoon.
Pappilan (valmistunut 1843) pihapiiriä.
Polku jatkui metsän läpi aukiolle, joka oli toiminut markkinakenttänä 1600-luvulta lähtien.
Markkinasaarensilta ylitti Ylä-Seitikon. Sillan läheisyydessä oli penkki.
Pian sillan jälkeen tuli valinnan paikka. Oli mahdollista kulkea oikopolkua eteenpäin tai kääntyä vasemmalle hautausmaan kautta kulkevalle reitille.
Uteliaisuus vei portaikkoon.
Kipuaminen jatkui vielä portaiden jälkeenkin, mutta matkalla oli penkki paussinpitoa varten. Näkymät avautuivat tunturikoivikon yli Mantojärvelle.
Uuden hautausmaan portilla piti hetki aprikoida seuraava suuntaa. Ulriikan polku jatkui hautausmaan vieritse portin sisäpuolella.
Eteen päin opastivat nyt aidan tolppien värilliset merkinnät.
Hautausmaalta reitti jatkui sorastettua tietä nykyiselle kirkolle päin.
Oikopolku yhdistyi pitempään reittiin tässä kohtaa.
Silta vei toistamiseen yli mutkittelevan Ylä-Seitikon.
Joen rannalle sijoitettu penkki kutsui pysähtymään virtaavan veden äärelle. Istuimien paikat olivat selvästikin huolella mietittyjä.
Ulriikan polku jatkui Utsjoentien ylityksen jälkeen asfalttipintaisena kohti kirkkoa. Jos meneillään olevan kirkkoremontin laajuus olisi ollut tiedossa, olisi ollut kenties viisainta jatkaa tästä kohtaa suoraan lähtöpaikkaan. Mutta tietämättömyys saa tekemään monenlaista.
Kirkon vierustaa ei päässyt kulkemaan sen takanurkalla metsän reunassa pilkottavalle reittimerkille, joten reitiksi valikoitui viereinen metsä. Polkuahan siellä ei ollut.
Metsän kautta römpimisen jälkeen reitti jatkui helpommin kuljettavana tuntuvaa nousua lukuun ottamatta.
Nousu jatkuikin sitten aina vain. Nyppylä toisensa jälkeen ilmaantui uusi kivuttavaksi.
Vaivannäkö palkitsi niin kuin jo kiivetessä saattoi toivoa ja ounastella.
Kirkkopahdan kotalaavu poikkesi tavanomaisista siinä, ettei siinä ollut lainkaan tulisijaa.
Kodan suomassa varjossa oli helpottavaa istua hörppimässä juomaa ja ihmettelemässä Mantojärven maisemia kaikessa rauhassa.
Paluumatka sujui kipuamista vaivattomammin.
Pieni lintunen puhutteli vaikkei sanonutkaan mitään.
Paluuseen kirkkotuville liittyi metsäseikkailuosuus, joka sujui jo vanhalla rutiinilla.
Tunturikatkero olisi jäänyt kirkkotuvilta lähtiessä huomaamatta, ellei eräs toinen vierailija olisi kukkaa osoittanut ja nimennyt. Tunturikatkero kuuluu tunturiluonnossa harvinaisiin yksivuotisiin kasveihin ja se on luokiteltu uhanalaisuutensa puolesta silmälläpidettäväksi. Parhaiten kasvin löytää lämpimän aurinkoisina päivinä, jolloin kukat ovat auki. Teriöt sulkeutuvat helposti vähänkin pilvisellä säällä. (luontoportti.com) Tämä kirkkaansininen harvinaisuus kruunasi jo ennestään antoisan reissun!
