Retki Isokivenvaaralta Hárremahčohkkalle Nuorgamissa (4.2km x 2)

Avotunturiretki Suomen ja Norjan rajalle.

---

Ajankohta: 10.7.2026

Lähtöpaikka: Isokivenvaara, Pulmankijärventie, Nuorgam, Utsjoki. Isokivenvaaran koordinaatit 70°03.625 P 027°53.026 I.

Reitti: Reitti oli janareitti, joka alkoi Isokivenvaaran näköalapaikalta ja palasi sinne. Koko reitti kulki avonaisessa maastossa sisältäen niin nousuja kuin laskuja. Oman matkamittarini mukaan nousumetrejä kertyi yhteensä 265 ja laskumetrejä 260. Polku oli suurelta osin helppokulkuista, paikoin kivikkoista. Kosteikkopaikoista suurin osa oli pitkostettu ja lopuistakin oli mahdollista selviytyä vähän kiertelemällä. Reitti oli merkitty matalin oranssein puupaaluin. Lähtöpaikalla oli opasviitta. Reitin varrella ei ollut tulistelupaikkoja, käymälää tai muita retkeilyrakenteita, mutta Explore Utsjoen mukaan reitin pohjoispuolelle jäävällä Fielmmajávrellä on laavu.

Kesto: Reilu kolme tuntia ja tauot.

---

Pulmankijärventie kulkee Isokivenvaaran kautta. Vaara sijaitsee 222 metrin korkeudessa merenpinnasta. Se on suosittu näköalapaikka, josta pääsee helposti patikoimaan myös Skaidijärvelle (kuvassa oikealle). Skaidijärven retkestäni voit lukea täältä. Nyt suuntasin Pulmankijärventien itäpuolelle eli Nuorgamista kulkiessa vasemmalle. Kummallekin reitille oli oma opaskylttinsä tien varressa. Isokivenvaaralla on levike, johon mahtuu ainakin muutama auto parkkiin.

Hárremahčohkka piirtyi maisemassa selvästi erottuvana maastonkohoumana (kuvan keskellä). Reitin alkukohta oli merkitty opasviitalla.

Puisessa opasviitassa oli merkitty matkaksi määränpäähän 4.5km, mutta suuremmassa kyltissä tien toisella puolelle oli ollut matkamerkintänä 4.2km. Myös oma matkamittaukseni näytti noin 4.2km lukemaa Hárremahčohkkan huipulle päästyäni. Matkaa tuli joitakin satoja metrejä lisää, kun piipahdin Suomen ja Norjan raja-aidan luona.

Reitti oli hyvin merkitty oransseilla puupaaluilla.

Polku kulki lyhyen matkaa pikkutiellä, jota jossakin muussa ympäristössä saatettaisiin kutsua metsätieksi.

Polku oli paikoin vakiintuneen, jo pitkään kuljetun näköistä. Välillä taas kulkemisen jälki oli vasta tekeytymässä. Polku oli tällaisissa kohdin erityisen helppokulkuista, kun matalasta varvikosta ei ollut vielä kulunut kiviä esiin.

Suomaisia, lyhyitä kosteikkokohtia ilmaantui kohdalle paikoin.

Ilmeisimmät kosteikot oli pitkostettu.

Tämä oli erikoinen kohta. Maastossa hujan hajan nököttävät kivet näyttivät vähän samalta kuin lattialle viskattu kourallinen pikkulegoja.

Matkan varrelle osui kaksi järveä. Ensimmäinen oli kartan perusteella Guhkes Hávgajávri. Sen läheisyydessä kulki sähkölinja.

Reitti ylitti nyppylän ja laskeutui sitten toiselle, Hannájávri -nimiselle järvelle.

Hannájávren sivuuttamisen jälkeen alkoi loivahko nousu kohti Hárremahčohkkan huippua.

Ylärinteestä laskeutui poro, jonka joustava askellus oli hienoa nähtävää.

Käännyin aika ajoin katsomaan taakseni. Nyt siellä näytti tältä.

Pohjoisen suunnassa oli hahmotettavissa Tenojokilaakso ja sen takana loputon näkymä Norjaan.

Luulin olevani saapumassa Hárremahčohkkan huipulle.

Eipä se ollutkaan niin, vaan taivallettavaa määränpäähän oli vielä reilu puoli kilometriä. Maasto oli kyllä niin helppokulkuista ja maisemat niin mieluisia, että mikäpä oli patikoidessa.

Reitin eteläpuolella avautui näkymä Pulmankijärvelle.

Perillä! Hárremahčohkkan huippu sijaitsee 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Toisella huipulla näkyi Norjan maastomerkki.

Käväisin Suomen ja Norjan raja-aidalla. Raja jatkuu Pulmankijärven yli niin, että järven koillisin osa (kuvassa vasemmalla) kuuluu Norjaan.

Vasen käteni kävi aidanraosta Norjan puolella.

Hárremahčohkkalta avautuvien maisemien ääressä pidin pitkän evästauon.

Tunturin huipulle oli kiinnitetty samanlainen tappi, jollaisen oli nähnyt edellisenä kesänä Kilpisjärven Leutsuvaaralla (siitä reissusta voit lukea täältä). Selvittelin nyt internetistä, että kyse on maanmittaukseen liittyvästä välineestä.

Ennen paluumatkaa tähyilin vielä kertaalleen Norjan puolelle.

Lännen ja lounaan suunnalla riitti myös näköaloja.

Eipä voi paljoa helpompaa patikointiolosuhdetta olla kuin mitä oli tässä vaiheessa paluumatkaa.

Palatessa huomasin pienen, mutta satoisan näköisen hillalämpäreen. Marjat eivät vain olleet vielä syötävän kypsiä.

Kiviasetelman luona pidin viimeisen juomatauon. Sen kun vain valitsin sopivan kiven istuimeksi.

Isokivenvaaralle palattuani silmäsin vielä Hárremahčohkkan suuntaan. Oli kyllä hieno reitti!