Vihannin kinttupolkua Sauvonmäeltä Utuseen ja Myllykoskelle
- mari-kaarinahiltun
- Jul 16
- 2 min read
Updated: Jul 17
Kunnon metsäreissu Vihannin kinttupoluilla Raahessa. Kevättä tulvivat ojat laittoivat välillä konttaamaankin.

Ajankohta: 8.6.2025
Lähtöpaikka: Kuntoradan parkkipaikka Sauvonmäellä, Utusentie, Vihanti, Raahe. Lähtöpaikan koordinaatit P 64°29.852 ja I 24°57.115.
Reitti: Valitsemani rengasreitin muodostavat osuudet Vihannin kinttupoluista kulkivat alku- ja loppumatkasta kunto-/hiihtorataa pitkin ja Myllykosken laavulta Läntisrannantielle saakka samaa matkaa Läntisrannan luonto- ja perinnepolun kanssa. Suurin osa matkasta oli "itsenäistä", luonnontilaista polkua. Jokunen metsätieosuuskin osui matkalle sekä joku pitkospuujakso. Polut olivat paikoin juurakkoisia ja välillä kivikkoisia. Ojien ylitykset onnistuivat pölli-/lankkusiltoja pitkin. Kiersin reitin myötäpäivään, mutta toisinkin päin kiertäminen olisi mahdollista.
Kesto: Noin 3,5 tuntia + tauot.

Sauvonmäki. Opastaulun karttaan oli kuvattu kunto-/hiihtoradan reitti. Alueella oli pysäköintitilaa useammallekin autolle.

Läksin kiertämään reittiä myötäpäivään eli vastoin keltaisessa merkissä suositeltua kiertosuuntaa, jonka otaksuin koskevan hiihtäjiä. Etenin siis vasemmalle alamäkeen.

Siniset maalimerkit auttoivat pysymään kinttupolulla.

Käännyin kuntoradalta oikealle risteyksessä, jossa luki mm. "Utusenlaavu 1.4". Utusenlaavu oli ensimmäinen määränpääni.

Matkalla sataa tihuutti. Maasto oli edeltävienkin sateiden jäljiltä märkää. Onnittelin itseäni moneen kertaan siitä, että olin hoksannut valita jalkineiksi kumisaappaat. Ojien ylityksiä oli useita. Parissa kohtaa katsoin turvallisimmaksi kontata sillan yli, koska siltarakenteet olivat paikoin todella liukkaat. Kuivalla säällä tällaiset ongelmat olisivat poispyyhittyjä.

Metsäidyllit seurasivat toinen toistaan.

Polku yhdistyi pieneksi matkaksi uudelleen kuntorataan.

Kuntoradalta käännyin metsäpolulle kohdassa, jossa luki "Laavu 100m".

Olin kulkenut tämän laavun kautta kerran aiemminkin. En muista, lukiko laavun yläpalkissa silloin "Leijonalaavu", nyt luki. Pidin pienen juomatauon ennen matkan jatkamista.

Seuraavaksi tähtäsin Myllykosken laavulle, minne oli 3.3 kilometriä matkaa. Edessä oli reissun kenties kivikkoisin etappi.

Ojien ylitykset oli hyvin huomioitu pölli-/lankkusilloin, mutta tässä kohtaa vettä riitti sillan yläpuolellakin. Onnistuin kuitenkin hiipimään siltaa pitkin vähemmän märälle maalle.

Tämä hakkuuaukea oli jäänyt mieleen aiemmalta reissulta. Silloin näin polulle kiven päälle auringon lämpöön kiertyneen kyyn, jonka päälle en onneksi ehtinyt tallata.

Tämä pieni kivilouhikko jäkälineen ilahdutti silmää. Pitkokset säästivät kivikossa rymyämiseltä.

Tästä risteyksestä oli matkaa Myllykosken laavulle enää alle kilometri.

Ylitin kuvassa etualalla olevan metsätien ja jatkoin siltä haarautuvalle metsätielle.

Kivikossa poukkoilemisen jälkeen oli mukavaa vaihtelua tallustaa pieni matka metsätietä. Sininen viitta ohjasi sitten taas metsäpolulle.

Aurinko alkoi pilkistellä oksistojen lomasta.

Saavuin Myllykosken laavulle.

Laavun luota löytyivät kaikki muutkin keskeiset retkeilyrakenteet, ruokailupaikka, puuliiteri ja WC. Polttopuitakin oli valmiina.

En kuitenkaan tehnyt tulta tällä kertaa. Myllykosken laavulla saattaa kyllä hyvin tuijotella pelkkää tulisijaakin, niin erityislaatuinen se on.

Purossa virtasi sateiden jäljiltä runsaasti vettä.

Matka jatkui perusteellisen evästauon jälkeen. Seuraavaksi suuntasin Kukkoseen päin, mutta en sinne asti.

Valkoisella oli merkitty Läntisrannan luonto- ja perinnepolku, josta voit lukea lisää täältä. Seurasin viitoitusta "Kukkonen 1.5" sekä sinisiä merkkejä puissa.

Saavuin pikkuaukealle, josta jatkoin oikealle opastaulun alakulmassa olevan sinisen merkin opastamana. Vasemmalle kääntyvä reitti olisi vienyt Kukkoseen.

Nyt tulin Läntisrannantielle. Vasemmalle kääntymällä olisin päässyt Läntisrannan virkistysalueelle. Sielläkin olisi ollut varmaan mukavaa, mutta jatkoin silti oikealle sinisen merkin opastamana.

Seuraavassa tienristeyksessä viitoitus opasti kääntymään vasemmalle.

Kuljin pienen asutusalueen läpi. Sen jälkeen tie kapeni metsätieksi. Seurasin sinipäisiä merkkitolppia metsätien laidassa.

Saavuin Utusen laskettelurinteen tienoille.

Kahvio oli sulkenut ovensa samoin kuin koko laskettelukeskus.

Hiekkatietaipaleen jälkeen tuli mahdollisuus siirtyä vielä hetkeksi metsäpolulle.

Ja sitten oli taas metsätien vuoro.

Lähtöpaikkaan saavuin kuntorataa pitkin. Olisin kyllä pysähtynyt ilman stop-merkkiäkin, sen verran väsyneet olivat jalat reissusta. Mutta rasitus oli juuri sellaista, jota tällaiselta reissulta saattoi maisemien ja luonnonrauhan lisäksi toivoa ja odottaa.

Comments